Ajankohtaista

30.9.2018

Muutoksia Elävän maan toimintaan:

Teimme kesällä ja alkusyksystä paljon selvityksiä Elävän maan tilanteesta ja jatkon mahdollisuuksista. Toiminta oli pitkään tappiollista ja tilausmäärät laskussa. Kävi ilmi, että luomupiirin pyörittäminen oli käynyt liian raskaaksi aktiiveille ja osa jäsenistä koki 
talkoovelvoitteen liiallisena ja lakkasi tilaamasta. Selvitimme erilaisia mahdollisuuksia ja päädyimme yhteistyöhön Tietäväinen Foodsin kanssa. Irtisanoimme varastomme vuokrasopimuksen emmekä hanki tilalle uutta omaa tilaa. Tietäväinen Foods hoitaa tuotteiden pakkauksen ja toimitukset jatkossa.

TALKOOVELVOITE vanhassa muodossa keskuspiirillä loppuu, eikä uusia vuoroja ole enää varattavissa. Jakopisteissä tarvitaan keskiviikko-iltaisin jatkossakin vastuuhenkilö vastaanottamaan tilauksia ja organisoimaan jakoa. Piireissä on omat käytäntönsä näiden vastuuvuorojen organisoimiseksi.

TILAUSJAKSO seuraavan viikon keskiviikon toimitukseen aukeaa viimeistään 
lauantaina. Tilausjakso sulkeutuu päivää aikaisemmin kuin ennen, eli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 3. VIHANNESTORIa ei enää ole olemassa.

UUSI HINNOITTELU tulee voimaan heti. Kaikille jäsenille on sama hinta, eikä 
Elävä maa kerää katetta.
3 eur pakkauskustannus per tilaus kaikille
+ 0 eur kuljetuskustannus Keskuspiirille
+ 5 eur kuljetuskustannus Suokki, Laru, Ruoho (maksun pitäminen tällä tasolla tulevaisuudessa edellyttää keskimäärin 150 eur tilausta per piiri per toimituskerta)

Keskuspiirin tilaukset noudetaan 3.10. eteenpäin Kalliolan Setlementtitalon aulasta, osoitteesta Sturenkatu 11. Ohjeet paikalle saapumiseen: 
https://www.setlementtitalo.fi/saapuminen/

PUUTTEET merkataan pakkauslistaan Tietäväinen Foodsin toimesta. HUOM! Tilaaja ilmoittaa piirin hyvitysvastuuhenkilölle kaikki puutteet, myös pakkauslistaan merkityt.
HYVITYKSET maksaa piirin hyvitysvastuuhenkilö kuten ennenkin. Jos toimituksessa on väärä tuote, ilmoitetaan siitä suoraan Tietäväiselle (myynti@tietavainen.fi), joka järjestää noudon, sekä piirin hyvitysvastuuhenkilölle.

Yritämme edelleen vähentää luomupiirin hallinnollisia tehtäviä siirtymällä seuraavassa vaiheessa myöhemmin syksyllä käyttämään Tietäväisen verkkokauppaa. Yhdistyksen aktiiveilta vapautuu aikaa ja energiaa perusprosessin pyörityksestä. Nyt on hyvä aika ehdottaa muita aihepiiriin liittyviä kivoja ideoita toteutettavaksi! Voimme mahdollisesti myös junailla jäsenten toiveesta yhteishankintoja sesonkituotteista.

Tiedotus tapahtuu jatkossakin Elävän maan jäsenrekisterin kautta.

Mahdollisissa kysymyksissä voitte olla yhteydessä Elävän maan 
hallitukseen sähköpostitse hallitus@elavamaa.fi

Elävä maa ry:n hallitus
 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ 

Ajankohtaisista asioista ilmoitetaan tilausjakson avauksen yhteydessä sekä tarpeen vaatiessa myös muina ajankohtina.

Yhdistyksen Facebook-sivulla ja -ryhmässä on myös tietoa ja keskustelua ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.